keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vuosi 2013 takana

Vuosi 2013 on takanapäin ja mitäs tästä on käteen jäänyt...
No omalta osaltani sain opiskelut päätökseen ja töitäkin on riittänyt. On muutettu, Venla aloittanut koulutaipaleensa, siinä ne ehkä suurimmat. On saatu iloita ja välillä murehtia, mutta tästäkin vuodesta kunnialla selvitty!!
 
Alkuvuodesta meille muutti pieni bc lapsonen, jota ei ole tarvinnut hetkeäkään katua. Siitä toivoisin kovasti itselleni tokoon koiraa, joskin ensimmäinen koira mitä ihan tosissaan yrittää lajiin treenata, niin tavoitteet ei ihan pilvissä voi olla. Miisan loukkaantuminen 4kk iässä vei mielen matalaksi, ja taukoa tuli moneen hommaan, mutta jalka tuntuisi kestävän eikä ole sen kkoommin aiheuttanut päänvaivaa. Aloitettiin myös paimennus, josta itse en vielä ymmärrä yhtään mitään. Mutta kivaa se on ja se harrastus saa jatkua. Agilityä kokeiltu muutaman kerran, mutta se saa jatkoa vasta ensi kesänä kun kaikkeen ei ehdi panostaa. Tulevana vuonna tavoitteena ainakin päästä korkkaamaan toko kisat :) Alkuvuoteen mahtuu myös viralliset luustokuvaukset ja toivon mukaan sieltä tulee hyviä tuloksia.

Helmin vuosi mennyt enemmän ja vähemmän tosissaan agilityn parissa. Viime kevät ja kesä treenattiinkin ihan jonkun verran, mutta nyt syyspuoli jäänyt heikommalle. Pienet loukkaantumiset ja kolhimiset ovat vaivanneet myös sitä. Yhdet kisat ehdittiin loppuvuodesta käymään, ja niistä jäi niin sairaan hyvä fiilis vaikkei nollia tullutkaan. Jatketaan siis samaan malliin ja pidetään hauskaa! Tavoitteita ei sen kummemmin ole, vaan jokainen onnistuminen tuo hymyn kasvoille. Kisaillaan varmaan vähän kevät puolella ja käydään terveystarkastuksessa tsekkaamassa onko kaikki kunnossa. Näyttelypuolella pyörähdeltiin muutamia kertoja vara-sertien arvoisesti ja ensi vuodelle katsellaan joitain näyttelyitä. Ai niin, käytiinhän me Tallinnassa keväällä josta Helmi pokkasi pieneksi yllätykseksi Tallinna junior winner tittelin!  Helmin jälkikasvua ei todennäköisesti vielä ensi vuonna tule, joten meillä on aikaa harrastella!

Seran lyhkäiseksi jäänyt agility ura päättyi tämän vuoden maaliskuussa. Kävimme vielä pari starttia juoksemassa Lempäälässä ilman suurempaa menestystä. Sera sairastellut myöskin ja sitä tutkittu, kuvattu ja ihmetelty. Nyt lääkekuuria ja toivotaan josko tuleva vuosi olisi sillekkin parempi. Se pääasiassa nautiskelee sohvalla nukkumisesta ja lenkkeilee :)

No tämä vuosi aloitettiin tietenkin treenaamalla. Sera ja Miisa pääsivät mukaan Loimaalle. Miisan kanssa seuraamista pääasiassa, muutama nouto,hyppyä ja tunnari. Sera pääsikin sitten monen kuukauden paussin jälkeen aksailemaan ja tokoilemaan. Voi kun se oli innoissaan ja rinta rottingilla. Putki hyppy rallia rallateltiin ja toinen oli ihan tohkeissaan. Seuraamista, hyppyä ja kaukoja. Kyllä se vaan vielä aikas hyvin muisti mitä tehdään ja häntä iloisesti heiluen se hommia teki. Helmi sai kunnon uuden vuoden humalat, kun käytiin kynnenpoistossa ja se saa nyt vähän lomaa. Uusi vuosi sujui koirien osalta rauhassa, Sera vähän nosteli pahimpien pommien aikana päätä, mutta ei sen suurempaa. Miisan kanssa käytiin ulkona leikkimässä puolen yön jälkeen ja eipä se raketteja huomannutkaan.

Kiitos kaikille kamuille kuluneesta vuodesta ja toivotaan tälle vuodelle terveyttä, iloa ja onnistumisia :)















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti