sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Harrastelua koko viikko

Kaikkia kivoja harrastuksia ollaan ehditty tällä viikkoa tehdä koirusten kanssa. Peltorallia on ollut lähes päivittäin ja ihanaa kun kaikki paikat alkaa olla kuivia ja koirat nauttii kirmailuista!
Keskiviikkona Miisa pääsi paimentamaan pienen tauon jälkeen. Oltiin ulkosalla ja pieni jännitys taas iski, mitä tapahtuu. Tehtiin kaaria ja pientä pätkää kuljetusta ja koitin panostaa koiran rauhallisiin liikkeelle lähtöihin.... ne kun tahtoo vähän olla semmosia tykin suusta ampaisuja välillä :) Vasen puoli on selvästi kaarella Miisalle vaikeampi ja ohjauksessa täytyy olla itse hirvittävän tarkka, ettei paine mene koiran edelle jolloin se kääntyy ympäri. Olin kyllä super tyytyväinen pienen sähikäisen toimintaan.

Lauantaina läksin Helmin kanssa Saloon agilityyn, jossa oli Anette pitämässä treenejä. Kerroin jo heti, että mehän ei olla sit moneen kuukauteen taas tehty mitään, että katotaan mitä tulee :D Helmi olikin ihan pätevä, hieman ylimääräistä virtaa ja nyt sen hampaat jo naksahtaa tuossa korvan juuressa jos ne aikaisemmin on ylttäneet olkapäähän...pieni kengurulapsi! Ja hei, nyt mä osaan saksalaisen, Helmi opetti sen mulle ihan itse, kun en enää muistanut! Kivat treenit ja se aksakärpänen taas puri ainakin hetkeksi ja kuulema eikun kisoihin vaan oli koutsin kommentti!

Tänään oli omalla kentällä mätsärit ja möllitoko jossa tuomarina toimi Tiia Lundström. Miisa pääsi tokoilemaan ja paikkamakuulla aloitettiin. Jäin ihan koiran lähelle, koska onnistumisia haettiin. Vieressä oleva koira piippaili hiljaa, Miisa alkoi vähän vilkuilemaan sinne päin ja sit alkoi hännänvispaus. Otin muutaman askeleen vielä koiraa kohti ja makoili sitten ihan ookoo paikalla. Muuten liikkeet pääsääntöisesti meni kivasti, luoksetulossa kiersi mut takaa??? ja himpun pitkällä kaarella, hyppyyn tarvitsi toisen käskyn. Vapaana seuruu selvästi parempaa kuin hihnassa. Jäävät ok. Saatiin kasaan meille hienot 178p ja kolmas sija. Huomasi että kyllä sitä ahdisti kun oli liikkuri ja tuomari ja paljon vieraita koiria. Mutta tuomarina ollut Tiia totesi, ettei se ahdistus näkynyt. Ja täytyy todeta, että kyllä muakin adisti, kuinkahan mä ikinä mahdan selvitä oikeista kisoista... Täytynee saada ehkä toinen setti mentaalivalmennusta!

Pitihän se kuva ensimmäisestä pokaalista ottaa :)

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Priimat tytöt luustoltaan

Vihdoin ja viimein tuli Kennelliitosta ilouutisia, molemmat tytöt priimaa luustoltaan A/A, 0/0! Nyt saa olla huoleti niiden osalta, on täsä jo jännättykin monta viikkoa. Lisäksi Helmin omistaja kaavaili jo pentusuunnitelmia seuraavista juoksuista, komea isä ehdokaskin on pentusille valittu <3 Niistä lisää, kun asiat varmistuu ja etenee.

Viime viikolla vierailtiin Jessicalla ja oli Lentsun kurssia. Jessicalla katsottiin seuraamista, joka mennyt eteenpäin. Pieniä kikkoja saatiin kontaktin pysymiseen ja sen treenaamiseen. Katsottiin myös noutoa, tunnaria ja luoksetulon stoppia. Tunnarissa jäi oma suussa kapuloille arpomaan pitkästä aikaa. No nyt on sitäkin treenailtu taas lisää, ja tuo on nyt unohtunut. Lentsulla katsottin hyppyä ja hyppynoutoa. Niissä ei sen suurempaa ongelmaa. Otetaan nyt ennen kisoja enemmän vaan hyppynoutoa, niin välimatka hyppyyn seisoessa kasvaa varmasti.

Häiriötokoissa ja perjantain kurssilla ollaan myös käyty ja saatu taas paljon treenattavaa. Paikalla oloihin ollaan lisätty myös istumista, jossa Miisalla ei ongelmaa. Paikka makuussa edellisviikolla Miisan vierestä läksi koira ohjaajan luo, koiruus makaili silti rauhassa paikallaan. Ohjaajan tuodessa koiraa paikalleen, se meni Miisan luo, jolloin se nousi ylös mutta ei onneksi muuta tapahtunut. Paikka makuu tulevissa kokeissa varmasti pelottaa eniten, vaikka oma koira makaisikin paikoillaan nätisti, siellä voi silti sattua kamalia...

Muutama kuva viime viikoilta:

Miisan lemppari nukkumis asento

  
Tallivahdit heinäkasan päällä

Ihan oli jo unohtanut, Helmi pokkasi FPukon vuoden agilitytulokas palkinnon. Tämän paremmin hän ei jaksanut poseerata

Koko jengi :)

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Tokoillaan kun ei kerran aksailemaan päästä

Viime viikon lauantaina mentiin Johannan ja collieitten kanssa Turkuun Lentsun kurssille. Aiheena oli ruutu, kaukojen hissit sekä paikalla istuminen ja makuu. Meidän ruutu olikin aikas hyvä. Tehtiin eka alustalle, sit ilman... ja näitä ilman pitäis myös välillä ottaa. Merkin kautta ruutu oli myös kiva :) Paikka makuu ja istuminen oli hyvät, jää vähän haistelemaan makuun jätössä. Olen treenaillut pään pysymistä maassa, mutta vielä se ei ole sellainen, että sitä voisi häiriössä tehdä. Katotaan nyt, kummalla taktiikalla mennään.

Keskiviikkona reissattiin sitten Mevet:ttiin, jossa oli Helmillä ja Miisalla virallist luustokuvaukset. Molempien kuvat lähtivät terveenä Kennelliittoon, mutta odotellaan nyt mitä sieltä tulee. Näitä kummajaistuloksia on viime aikoina tullut useammalle, joten ei nyt juhlita vielä. Mutta Miisan silmät olivat terveet, siitä ollaan jo varmoja :) Kiitos Johanna kimppa järjestelyistä vielä.

Torstaina häiriötokoiltiin, tein ruutua ja sen loppuosaa opettelin kävelemään, luoksetuloja, kontaktia ja sitä tylsääkin tylsempää odottelua. Paremmin rupee jo Miisa kestämään lentävät pallot ja niiden perään juoksevat koirat.

Tänään sitten pihatokot molempien kanssa. Miisa teki alo luokan liikkeitä, hyppy alustalla hyvä. Tehtiin myös tunnari, ohjatun molemmat puolet ja noutoa puulla ja metallilla. Viime kuukausien parhaat noudot, kaikki oli kauniita nostoja, vaikka muutaman kerran heitin kaupulan... toivoa ehkä on tämänkin liikkeen suhteen. Nyt ei miettinyt myöskään yhtään metallin tuomista, vaan suora hyvä nosto ja palautus:) Nyt on ekat kisat jo pistetty korvan taakse hautumaan, ja tarkoitus olisi toukokuussa aloittaa!

Helmi harjotteli sivulle tuloja... pikkasen on tuo välimatka jalasta kasvanut viime kertaan :D No meidän tokoista taitaa olla yli vuosi aika, joten eipä ihme... Pikku pätkiä seuraamista, kaukojen i-m-s vaihtoa, luoksetulon pysähdyksiä kierron kautta ja hyppyä. Hypyn se muisti ja paikkakin oli kohtuullinen, mutta pieni ahdistus iskee kun menen viereen. Innoissaan se tekee, vaikka ei aina tiedä mitä tekee mutta ilmeestä päätellen sillä oli kivaa.

Eilen olisi ollut Salossa agility valmennus, mutta olin 2 päivää hirveessä migreenissä, joten ne jäi suosiolla väliin.