sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Tokoillaan kun ei kerran aksailemaan päästä

Viime viikon lauantaina mentiin Johannan ja collieitten kanssa Turkuun Lentsun kurssille. Aiheena oli ruutu, kaukojen hissit sekä paikalla istuminen ja makuu. Meidän ruutu olikin aikas hyvä. Tehtiin eka alustalle, sit ilman... ja näitä ilman pitäis myös välillä ottaa. Merkin kautta ruutu oli myös kiva :) Paikka makuu ja istuminen oli hyvät, jää vähän haistelemaan makuun jätössä. Olen treenaillut pään pysymistä maassa, mutta vielä se ei ole sellainen, että sitä voisi häiriössä tehdä. Katotaan nyt, kummalla taktiikalla mennään.

Keskiviikkona reissattiin sitten Mevet:ttiin, jossa oli Helmillä ja Miisalla virallist luustokuvaukset. Molempien kuvat lähtivät terveenä Kennelliittoon, mutta odotellaan nyt mitä sieltä tulee. Näitä kummajaistuloksia on viime aikoina tullut useammalle, joten ei nyt juhlita vielä. Mutta Miisan silmät olivat terveet, siitä ollaan jo varmoja :) Kiitos Johanna kimppa järjestelyistä vielä.

Torstaina häiriötokoiltiin, tein ruutua ja sen loppuosaa opettelin kävelemään, luoksetuloja, kontaktia ja sitä tylsääkin tylsempää odottelua. Paremmin rupee jo Miisa kestämään lentävät pallot ja niiden perään juoksevat koirat.

Tänään sitten pihatokot molempien kanssa. Miisa teki alo luokan liikkeitä, hyppy alustalla hyvä. Tehtiin myös tunnari, ohjatun molemmat puolet ja noutoa puulla ja metallilla. Viime kuukausien parhaat noudot, kaikki oli kauniita nostoja, vaikka muutaman kerran heitin kaupulan... toivoa ehkä on tämänkin liikkeen suhteen. Nyt ei miettinyt myöskään yhtään metallin tuomista, vaan suora hyvä nosto ja palautus:) Nyt on ekat kisat jo pistetty korvan taakse hautumaan, ja tarkoitus olisi toukokuussa aloittaa!

Helmi harjotteli sivulle tuloja... pikkasen on tuo välimatka jalasta kasvanut viime kertaan :D No meidän tokoista taitaa olla yli vuosi aika, joten eipä ihme... Pikku pätkiä seuraamista, kaukojen i-m-s vaihtoa, luoksetulon pysähdyksiä kierron kautta ja hyppyä. Hypyn se muisti ja paikkakin oli kohtuullinen, mutta pieni ahdistus iskee kun menen viereen. Innoissaan se tekee, vaikka ei aina tiedä mitä tekee mutta ilmeestä päätellen sillä oli kivaa.

Eilen olisi ollut Salossa agility valmennus, mutta olin 2 päivää hirveessä migreenissä, joten ne jäi suosiolla väliin.

2 kommenttia:

  1. Saako esittää pienen toivomuksen? Nimittäin koirista ois kiva saada jotkut esittelysivut :) Kun ei koiria muuten tunne niin olisi mukavampi lukea kun tietää kenestä puhutaan.

    VastaaPoista