lauantai 22. helmikuuta 2014

Treeniä treenin perään

Kolme viikkoa taas vierähtänyt ja kootaan vähän meidän treenejä. Minnan pitämällä tokokurssilla käytiin kolme kertaa ja ollaan saatu niin hyviä treenejä. Viimeisellä kerralla (siis eilen) pidettiin "kisat", joissa jokainen teki ruudun, luoksetulon,jäävän ja seuraamisen. Miisalle kävi ruudussa pikku kämmi, ja se lähti kentältä ettimään ensin merkkiä... ja löytihän se sellaisenkin. Ollaan siis tehty viime aikoina merkin kautta ja niin se ajatteli tehdä nytkin :) Seuraaminen Minnan mukaan ihan hyvää, kyllä se kontakti ajoittain tippuu ja se oikean vireen saaminen siihen liikkeeseen on vielä työn alla. Kiitos Minna koutsaamisesta!!

Tiistaisin ollaan pidetty häiriötreenejä hallilla ja hyvät on häiriöt ollutkin. Alkaa pienen jääräpään pää kestää enemmän ja enemmän. Tällä viikolla tehtiin mm. merkkiä niin, että siellä oli leluja, kapulaa ja ruokakippoa. No Miisalla oli alkuun nälkä ja päätti käydä hakemassa lihapullat kupista ennen muita. Muutama toisto ja merkki löytyi hienosti sieltä seasta. Luoksetuloja tehtiin myös niin, että jokainen pyysi vuorollaan koiran rivistä.
Lauantaina Miisa pääsi Tanjan käsittelyyn täällä Forssassa ja pikku jumeja lukuunottamatta hyvässä kunnossa. Hiukan timmimmässä kunnossa saisi olla, no rantakuntoon kesäksi :)

Sunnuntaina  mentiin Johannan kanssa Lentsun tokokurssin ekalle kerralle. Siellä ohi aiheena seuraaminen, sivuttaisaskeleet ja peruutus. Lentsun mielestä seuruuseen nyt asennetreeniä lelun kanssa. Sivuaskeleet oli aika kivat. Paikkamakuu lopuksi, joka ihan jees yhtä lonkalle heittämistä lukuunottamatta.

Keskiviikkona tokoiltiin Loimaalla. Tein seuraamista ja kontaktia, metallinoutoa, hyppyä ja tunnaria. Metallinouto tehtiin Uunon kapulalla, eikä ollut nyt mitään ongelmaa. Kun tuossa taannoin treeneissä jätti matallin noutamatta!?! Ilmeisesti vieras kapula syynä tähän... Tunnari oli hyvä, oma löytyi. Toisella kertaa Minna vei kapulan ja Miisa juoksi kapularivistä ohi ja jäi haistelemaan maata... No siellä oli märkä läikkä ja joku oli kait siihen kusassu. Mutta oma löytyi taas!! Hyppyä halusin näyttää, kun jää aika lähelle seisomaan. Päätettiin kuitenkin, ettei nyt hirveästi sitä korjata, koska koira pystyy hyppäämään hypyn istumastakin takaisin päin. Tehdään ehkä nyt muutamia kertoja kosketusalustalle ja haetaan pikkasen sillä etäisyyttä, mutta en nyt keskity siihen sen enempää.

Tänään pääsin Woollandian porukkaan mukaan tokoilemaan Forssan hallille Niina Virtasen oppiin. Saatiin hyvää rauhoittumistreeniä kun kentän laidalla joutui odottelemaan usean tunnin. Ekassa setissä otettiin seuraamista, ruutua ja jäävänä maahan meno. Ruutu oli ihan ookoo, saisi olla paremmin kosketusalustan takana. Ekana palkattiin seisomisesta, sitten maahan menosta ja vikaks testattiin vielä korvia ja seisominen. Ja korvat toimii!!! Seuraamisessa vähän edistää, ja meidän käännökset oli kaameita :D No siis nyt vaihdetaan täyskäännös oikeaan, mitä oli vähän jo aikaisemmin mietiskellyt. Ja omat askeleet täytyy ottaa tehotreeniin ja tarkkailuun. Jäävissä jäi ekaks seisomaan, sitä oltiin just eilen tehty.Välissä tehtiin paikkamakuu. Toisella kiekalla katottiin paikkamakuun jättöä ja koiran asentoa siinä. Nyt tarttee muistaa, että asento on jätössä hyvä ja aletaan treenaamaan "törkkimistä" makuussa, istumisessa ja seisomisessa, että kroppa alkaa kestää paikallaan. Kiitos Woollandian porukka ja Minna järkkäämisestä, oli kyllä hyvät treenit!

Onpas meillä ollu HITOKSEEN HYVIÄ :)  treenejä ja kaiken kun tään vielä muistaisi tehdessä!! Ja täytyy kyllä aavistuksen kehaista tuota mustavalkoistakin, on sen pää kasvanut hirmuisesti kaikkeen häiriöön ja tekemiseen :)

Serppa ja Helmi jakselee hyvin ja toimittavat lenkkeilyn virkoja. Aksatreenejä ei nyt ole ja kentällä en ole jaksanut yksin käydä tekemässä.. 

Sitten vähän hajatelmia agilitystä:

Olen nyt pääni puhki miettinyt Miisan tulevaisuutta harrastusten parissa... Ja tullut siihen (mielestäni oikeaan) tulokseen, että me ei aleta agilityä tulevaisuudessakaan harrastaa. Niin monta hyvää ja tervettäkin koiraa on hajonnut tuon kivan harrastuksen parissa, ja en uskalla ottaa riskiä, että tuo jo kerran hajonnut jalka aiheuttaisi enää jatkossa ongelmia. Tavallaan hieman haikeaa, kun agilityynkin sitä ajattelin. Mutta tosiasia on se, että koiran terveys menee etusijalle.

Juttelin erään bc:n omistajan kanssa, jolla koiralla jalassa samanlainen vamma huomattu liian myöhään, ja luu oli mennyt täysin tohjoksi:( koiralla oli siis tietämättä kipeänä treenattu kolmosluokkaan asti... Kotikoiraksi ennuste hyvä.. :(

En usko, että voisin täysillä treenata ja nauttia siitä, jos pelko piilee takaraivossa jatkuvasti.
Nyt koira ollut kropaltaan hyvä ja suora jo viime syyskuusta lähtien, Kotin Tanja juuri kehui, että kroppa on hyvässä kunnossa. 5.3 käydään luustokuvilla ja meinasin ottaa myös polvesta ylimääräiset kuvat, niin näkee sen tilanteen samalla. 


Siitä tuleekin jännä päivä :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti