maanantai 1. huhtikuuta 2013

Lotan koulutus ja kotitreenejä

Lauantaina startattiin Loten, Evan, Helmin ja Miisan kanssa kohti Längelmäkeä Lotta Vuorelan koulutukseen. Helmi pääsi treenaamaan ja Miisa toimitti matkaseuralaisen virkaa. Rata oli aika haastava alkuun katsottuna, yhteensä 30 estettä ja montaa kohtaa mietin, kuinka me niistä selvitään. Koira yllätti kyllä niin positiivisesti, koska ratatreeniä ei olla tehty aikoihin, ollaan käyty lähinnä vain Turussa tekniikkatreeneissä nyt kevätkaudella. Erityisesti päällejuoksut, takaaleikkaukset, puomi sekä kepit saivat minut todella tyytyväiseksi. Puomilla on ollut hieman vauhtiongelmaa, sekä nyt radalla oli puomin alla kaksi putkea, joten en päässyt juoksemaan kovin lähellä sitä. Mutta hienosti tuo sen teki, ja kontaktit alkaa olla aikas kivat. Puomilta treenattiin poispäin käännöstä putkeen, joka pienen avustuksen ja toiston jälkeen alkoi sujua. Keppeihin saa olla myös erittäin tyytyväinen, sillä niitä tehtiin viime syksynä kuudella kepillä muutaman kuukauden ajan, ja nyt ne sujuu jo ilman apuja. Toki lähetyksessä vielä tarvitsee hieman näyttää oikeaa kohtaa. Hienosti tuo pötki menemään näihin treenikertoihin nähden, ja se motivaatio mikä sillä on dalmatiankoiraksi tehdä hommia ja yrittää parhaansa niin <3 Huippukivat ja antoisat treenit, kiitos Lotta ja kiitos matkaseuralaisille!

Miisa pääsi tutustumaan taas uuteen halliin, ihmisiin ja koiriin. Sen mielestä kyllä häkissä olo kun muut treenasivat, ei ollut yhtään kivaa. Kova ääni sillä ainakin on :) Se pääsi ylimääräiselle lenkille Loten ja Evan kanssa, niin sain paaremmin keskittyä treeneihin. Autossa jaksoikin koko matkan käyttäytyä, yhteensähän me taidettiin tien päällä olla noin 4,5 tuntia. Nyt on treenattu paljon paikalla istumista sekä makaamista...ja ylläri ylläri, tuloksia tulee. Nyt pystyn käymään jo piilossa, ja neiti napittaa kiltisti paikallaan. Tuota pennun intoa ja tekemisen halua voi vaan taas ihailla.

Sera toimittaa nyt lenkkeilijän virkaa, ja tyytyväiseltä tuo näyttää, vaikkei hirveästi mitään olla tehtykään. Nyt se jo pystyy hieman heittämään "vapaalle" ja suostuu jo leikkimään Miisan kanssa. Ulkoilu ilmat on ollu mahtavia ja koirat nauttineet pellolla hankikannoilla riekkuen.




2 kommenttia:

  1. Hienosti meni pikkuMiisa porukassa. Me tykättiin Evan kanssa Miisasta kovasti. Oli kiva reissu. Tarvii ottaa uusiksi :)

    VastaaPoista
  2. Juu täytyy suunnitella uusia reissuja, josko vähän lähemmäs kuitenki:)

    VastaaPoista