tiistai 30. elokuuta 2016

Kesän kuulumisia

Kesä ja lomat on vietetty, ja suunta kohti syksyä ja talvea voi alkaa. Muutamia näyttelyitä kesän aikana kävimme Korun ja Helmin kanssa. Koru nappasi itselleen pari Vara-Sertiä ja molemmat ovat olleet Erin arvoisia.

Miisan kanssa hyppäsimme heinäkuussa viimeisen lomaviikon lopulla Minnan ja Uunon matkaan kohti Laukaata. Siellä järjestettiin tänä vuonna tokon sm-kisat. Meidän osalta kisat menivät täysin kokemusta haaliessa, ja tulos oli aika lailla se mitä etukäteen odottelinkin. Paikalla olot tosi hyvät, 2 liikettä meni nollille mutta muu kokonaisuus ihan kelpo settiä. Niiden jälkeen ollaan vietetty totaalista toko taukoa :)

Koru aloitti juoksut viime viikolla ja nyt jännityksellä odotellaan alkaako myös muilla koirilla....Näiden kaikkien juoksuja olen odotellut vasta marraskuulle, kun ne on olleet tähän asti hyvin säännölliset. Mutta saas nähdä, päästäänkö astutus puuhiin jo aiottua aiemmin ;)
Muutamia pentukyselyitä on tullut ja mielelläni otan niitä vastaan myös lisää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti