torstai 6. marraskuuta 2014

Synkkää syksyä

Kesä oli ja meni, ja nyt iski pieni inspis palata blogin ääreen. Kesä ja syksy on ollut rankkaa, keväätä asti jatkunut talon remontointi on raastanut hermoja ja vienyt voimia. Seran poismeno siihen päälle synkisti syksyn entisestään. Kaikki lähimmät ystävät tietävät siihen päätökseen syyn, eikä voimat riitä alkamaan sitä täällä puimaan. Sera on nyt saanut rauhan ja sillä hyvä olla <3  Lämmöllä muistelen Seraa <3

Remontti alkaa olla jo loppusuoralla, olohuone ja eteinen vielä kesken, ja muutamia listoja puuttuu sieltä täältä. Iskähän täällä on kaiken suurimman homman tehnyt ja tulen olemaan loppuelämäni kiitollinen hänelle kun ryhtyi tähän projektiin. Talo on siis pohjaa myöten tehty uusiksi, ulkovuori ja pesutilat jäävät johkin tulevaisuuteen odottamaan vuoroaan.

Helmin pennut näkivät heinäkuussa päivänvalon ja meille muutti syyskuussa ruskea Koru tyttönen. Pennut olivat yhtä kuuroa lukuunottamatta terveitä ja niiden alkutaival on uusissa kodeissa lähtenyt mallikkaasti liikkeelle. Kaikki 10 pentua löysivät luovutusikään mennessä kodit. Muutama asuu täälläkin suunnalla ja pari jäi sinne Savoon päin. Mielenkiinnolla odotellaan mitä näistä kasvaa.

Helmin kanssa loppukesästä käytiin Suvin ryhmässä agilityä muistelemassa, ja eihän se koira niin ruosteessa ollutkaan kuin ohjaajansa ;) Helmi muisti hyvin kepitkin, joista olin aivan varma että ne on jo unholaan jääneet ja intoa riitti vähän liikaakin.  
Korun kanssa ollaan käyty yksi pentukurssi täällä paikallisessa koirakoulussa. Sen kanssa on tehty paljon naksuttimella juttuja, ja ei se välttämättä toivottomalta vaikuttaisi leikkimielisesti tokonkaan suhteen :) Hieman vierastelee uusia ihmisiä, mutta tämä on toivon mukaan ohimenevää. Ääniä, paikkoja ei oikeastaan mitään ole pelännyt ja sen kanssa on ollut helppo liikkua joka paikassa.

Miisa on tokoillut vaihtevasti. Liian vähälle treenit jääneet kesällä kaiken tämän hässäkän ohella, mutta ei tämä touhu niin vakavaa ole, kyllä me vielä keritään. Jessican luona käytiin syksyllä, nuorten koirien valmennuksessa ollaan oltu ja mikä parasta..meidän häirikköryhmä starttasi taas viikko sitten.Talvelle on suunnitteilla eri halleja treeneille, kyllä meillä taas koirat on keväällä hyvin häirittyjä :D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti