sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Näyttelypainotteinen alkuvuosi

Ja niin on viime lupauksista huolimatta blogin päivitys jäänyt.. Kevät on mennyt niin haipakkaa ja mukamas kiirettä ollut, että koneen äärellä ei vaan ole jaksanut olla.
Kerrataas hieman menneitä.. Koru kävi tammikuussa ensimmäisissä pentunäyttelyissä, joista tuloksena Pek 2 kunniapalkinnolla. Tuomari sanoi suoraan, että voitto olisi ollut meidän, jos koira olisi ollut inan reippaampi. Siellä nähtiin myös Hugo,Alma ja Doris. Moppekerhon kasvattajaluokka oli 1.

Tammikuussa oli myös Helmin vuoro käydä näyttelyissä ja suunnattiin Turku kv:n. Siellä Helmeriini porhalsi PN3 sijalle ja sai ekan SERT:n. Tuomarina toimi suomalainen Leila Kärkäs. Tammikuun lopulla käytiin Korun kanssa vielä Lahdessa pentunäyttelyssä, jossa tuomarina oli Juha Putkonen. Tuomari ilmeisesti tykkäsi Korusta kovasti, sillä sieltä saaliina 13 pennun joukosta ROP-pentu ja RYP 1 :) Pitkä päivä, 13 h reissussa meinasi olla pikkuselle liikaa, ryhmäkehässä juokseminen oli jo vähän vaisua ja Best in kehässä molemmat oli jo aivan naatteja..

Maaliskuussa suunnattiin taas Turkuun, olin ilmoittanut molemmat täplät, mutta Helmi jäi sairaslomalle kotiin. Dalmispentuja taisi olla 6. Korulle tuloksena VSP-pentu. Ja huhtikuun epävirallisessa dalmisnäyttelyssä viikko sitten molemmat tytsyt luokkansa 2. ja Moppekerhon kasvattajaluokka 1 sekä Helmin jälkeläisluokka 1. Siellä nähtiin taas sisarukset samalla kokoonpanolla kuin Kaapelitehtaalla, ja voi kun kaikista pentusista on kasvanut jo niin hienoja koiranalkuja <3





                                                  Helmi dalmisyhdistyksen Open show'ssa





                                                                   Helmin pentu Doris


Korun kanssa on jouduttu keskittymään koiran "koplaamiseen", yhdessäkään näyttelyssä ei ole tuomaria väistänyt tms, mutta ei selvästikään nauti kun häneen kosketaan. Ja nämä reenit nyt jatkuu, ja näyttelykurssiakin on onneksi tiedossa.

Ollaan me Miisan kanssa reenattukkin, nyt taas saatu kipinää enemmän, kun voi taas omallakin pihalla tehdä kaikkea, kun nurmikkokin alkaa olla jo kuivaa. Huotarin Oililla ja Jessicalla on talven aikana käyty Minnan kanssa muutamat antoisat reissut. On taas saatu ihan uusia juttuja ja kikkoja kokeiltavaksi, TYKKÄÄN!!!
Kahden viikon päästä olisi ensimmäiset kisat voittaja luokassa, ja sitten nähdään missä mennään ja kuinka pitkä treenilista saadaan :) Pari kertaa viikkoon on nyt ollut kimppatreejä. Ja pian alkaa kuulemma VEPE kausikin, jota odotellaan into piukeena, mitään en juurikaan lajista tiedä, mutta ehkä kesällä ollaan viisaampia.
Toukokuulle on tiedossa 3 näyttelyreissua, sit ehkä pidetään pieni breikki ja suunnitellaan loppukesää ja reissuja sinne :)

Hyvää kevättä kaikille karvakorville omistajineen!



1 kommentti: